Tässä linkki elämänkertaan:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Robert_F._Kennedy
Robert ammuttiin hotellin
keittiössä (väkijoukon ympäröimänä) Los Angelesissa ja kuoli
6.6.1968. Viisi muutakin haavoittui laukauksista, joita
virallisen tutkimuksen mukaan oli 8 kpl, tosiasiassa
tutkimukset olivat nimellisiä ja todisteita hävitettiin kun
arkistokaappiin eivät kaikki mahtuneet.
Laukauksia oli 11 kpl ja tappava
laukaus ammuttiin niskaan 10 cm:n etäisyydeltä. Syylliseksi
tuomittiin aivopesty Sirhan Sirhan, joka oli ohjelmoitu
ampumaan Kennedy. Sirhan ei muista mitään tapahtumista,
joista häntä syytetään. Sirhan oli lisäksi parin metrin
päässä Kennedyn etupuolella eikä missään vaiheessa ollut
Kennedyn takana suorittamassa niskalaukausta. Eli hän oli
syntipukki, ampujat olivat muita, joiden nähtiin poistuvan
paikalta sanoen, me tapoimme Kennedyn. Todistajia
painostettiin muuttamaan lausuntojaan aivan kuten JFK:n
murhassakin.
Kennedy ammuttiin heti hänen
Kalifornian esivaalivoiton jälkeen. Hänestä olisi tullut
seuraava Yhdysvaltain presidentti.
Presidenttinä hän olisi vetänyt
joukot heti pois Vietnamista ja sehän ei sopinut
illuminatille, joka hänetkin tappoi kuten veljensä. Asia on
aivan varma.
RFK HATED BY
HOOVER & MAFIA
Within two weeks of taking office Kennedy had
declared "war on crime". He meant organized crime.
The greatest impediment to Kennedy's war on crime
was the director of the FBI, J. Edgar Hoover.
FBI:n johtaja Hoover ja Mafia
olivat oikeusministeri / senaattori Kennedyn pahimmat
viholliset. Hooverhan oli korkeimman tason vapaamuurari
(33) ja kimpassa järjestäytyneen rikollisuuden kanssa.
FBI on täysin mätä ja korruptoitunut laitos kuten myös
CIA.