Reiki ei ole sidoksissa mihinkään uskontoon, eikä se myöskään ole ristiriidassa minkään uskonkäsityksen kanssa. Silti Reiki herättää joskus intohimoja puolesta ja vastaan. Joillakin keskustelupalstoilla jopa kiistellään asiasta.
Mielestäni Reiki on uskontojen ja kirkkojen yläpuolella, sillä siinä ollaan tekemisessä suoraan valon, energian tai miksi sitä kukin haluaa sanoa; "alkulähteen" (source) kanssa. Voiko ihminen itse olla suoraan yhteydessä johonkin "korkeampaan tahoon" ? Miksipä ei ! Olemmeko kaikki täällä maan päällä yksin, muista irrallaan vai olemmeko joillain tasoilla yhteydessä toisiimme ? Kun olet lukenut vieraskirjan kommentit kaukohoidosta sekä tutustunut muutenkin vähän laajemmin Reikin syvimpään olemukseen, asia on täysin selvä. "Olemme kaikki tietyllä tavalla yhtä valoa ! "
Uskontojahan on monia ja ne vielä jakautuvat lukemattomiin "ala-osastoihin ja lahkoihin". Pää-uskonnot kuten lahkotkin ovat ihmisten kirjoittamia "kirjoja / oppisuuntauksia", joita on tarpeen mukaan kirjoitettu uudestaan vuosituhansien saatossa.
Uskonnot ja kirkot ovat saaneet aikaan monille turvaa, mutta myös suunnattoman määrän pahaa ! Paljonkohan on tapettu ihmisiä uskonsodissa uskonnon varjolla ! ? Miljoonia ja taas miljoonia. Kirkonmiehet ovat maallistaneet korkeammat arvot ja keränneet "kymmenyksinä" valtavat miljardiomaisuudet kirkollisen eliitin käyttöön, esim. vatikaani / katolinen kirkko, jossa pedofiilipapit pikkupoikia hyväksikäyttävät paavin puuttumatta asiaan.
Väittelyihin osallistumatta kerron millä perusteella hakeuduin Reikin pariin. Ne jotka ovat lukeneet blogiani tai käyneet nettisivujeni Skeptikko-osastolla, ovat huomanneet kriittisen suhtautumiseni nykyiseen "maailmanmenoon", jossa ei kyllä kaikki ole kohdallaan. Planeettamme pystyisi ruokkimaan ja hoitamaan kaikki asukkinsa, mutta täällä keskitytään lähinnä sotimaan ja tappamaan toisiamme, kähmimään omaisuutta toisia ihmisiä, toisten valtioiden luonnonvaroja ja kansoja riistämällä jne.
Ja televisiostakin tulee pääsääntöisesti pelkkää hömppää ja suorastaan sontaa, anteeksi vaan. Tilanne näyttää olevan tarkoituksellisesti sellainen, että ihmiset eivät oikeista ja tärkeistä asioista perille pääsekään, vaan että he pääsääntöisesti viihtyvät "koukuttavan" television ääressä, ilman että he kyseenalaistavat mitään !
Eli tavallaan maapallomme on "pahuuden vallassa" joten ryhdyin etsimään sitä hyvää, valoisampaa puolta. Pakkohan sitä oli löytyä, ihan pelkästään planeettamme tasapainon vuoksi.
Yin - Yang
Ja löytyihan se, Reiki, ihan sattumalta. Tuli ihan yllättäen ja pyytämättä, aivan kuten jollekin faksit aikoinaan :) Muitakin samantapaisia itsensä ja toisten auttamiseen keskittyviä menetelmiä tietenkin on olemassa, joista lisää joskus toiste.
Tässä Jiddu Krishnamurtin ajatuksia ihmisestä ja yhteiskunnasta. Suomenkielistä tekstiä ei ole mutta englantia osaavat ymmärtävät että tämä liittyy näiden sivujen teemaan !
Toinenkin video "samasta aiheesta";
When the power of love overcomes the love of power, the world will know peace.