Laten Lataamo

Reiki Master Lauri Leinonen
Reiki      Aivot
Tulosta sivuLisää suosikkeihin
 
 


Juuri nyt marraskuussa 2010 tätä kirjoittaessani ilmestyi tutkimustulos jossa huomattiin ihmisen aivojen valtava kapasiteetti. Eli ihmisen aivot ovat paljon enemmän kuin me itse edes kykenemme käsittämään. Tarkoitan tässä sitä, että tämä uutinen auttaa käsittämään mitä Reikihoidossa tapahtuu ja erityisesti mitä tapahtuu kaukohoidossa. Kuten sanottu, tiede yrittää selittää mitä kontaktihoidossa tapahtuu, mutta tiede ei pysty selittämään miten kaukohoito on mahdollista ! 

-------------------------------

Aivoissa jättiyllätys: tietokoneet naurettavan yksinkertaisia
Kuva: Stanfordin yliopisto.

Aivotutkijat ovat ensi kertaa kuvanneet tarkasti ihmisaivojen synapseja – ja tutkijoiden hämmästys oli melkoinen. Synapsi ei olekaan vain yksinkertainen kytkentä, vaan niistä jokaista voisi verrata prosessoriin. Yhden ihmisen aivoissa on enemmän yhteyksiä kuin koko maailman tietokoneissa ja tietoverkoissa yhteensä.

Tutkimustulokset ovat peräisin Stanfordin yliopistosta, ja niistä kerrotaan Neuron-tiedelehdessä.

Ihmisen aivoissa on noin 200 miljardia aivosolua. Jokainen niistä voi kytkeytyä toisiin aivosoluihin jopa kymmenillä tuhansilla synapseilla, joita voi olla aivoissa yhteensä satoja biljoonia. Määrät ovat tähtitieteellisiä.

Jokainen synapsi on kuin prosessori

Usein on ajateltu, että jokainen synapsi toimii kytkimen tai transistorin luonteisesti. Tutkijat huomasivat uusilla kuvantamismenetelmillä, että todellisuudessa synapsit on hämmästyttävän monimutkaisia.

Jokaisessa synapsissa on muistivarasto ja tiedon prosessoinnin osia. Yksi synapsi voi sisältää jopa noin tuhat molekyylitason kytkintä.

Näin ollen ihmisen aivot ovat monimutkaisemmat kuin kaikki maailman superkoneet, sadat miljoonat tavalliset tietotokoneet ja kaikki verkkolaitteet yhteensä.

"Aivot ovat niin monimutkaiset, että sitä on jopa vaikea uskoa", professori Stephen Smith kertoi hämmästyksestään.

Tutkijat huomasivat myös, että synapsit voivat olla rakenteeltaan erilaisia. Jatkossa tutkimus keskittyy näiden erojen etsimiseen.

-------------------

Edellisen uuden tiedon valossa voidaan sanoa, että kaikkien ihmisten aivot ovat tarvittaessa tiedostamattamme jollain lailla "verkossa keskenään". Tämän parempaa selitysta kaukohoidon toimivuuteen toistaiseksi tuskin on mahdollista saada ! Ja vielä muistutus siitä, että kaukohoitokin on energian välitystä suoraan sieltä lähteestä. Reikihoitaja toimii vain välityskanavan kohdistaen energian oikeaan osoitteeseen.