|













Tämä on se tapaus 19.4.1995
kun pommi räjähti Oklahomassa.
Asiaa ei ole virallisissa lähteissä kerrottu aivan niinkuin asiat olivat.
OKLAHOMA
CITY FEDERAL BUILDING
·
Samaan
aikaan pommi-iskujen kanssa 19.4.1995 oli terrorismin
vastainen harjoitus myös menossa, pommiryhmä oli paikalla
·
Oklahoma
Cityn pommi-iskuksi
kutsutaan Yhdysvaltojen liittovaltion Alfred P. Murrah
Federal Buildingiin Oklahoma Cityssä 19. huhtikuuta 1995
tehtyä pommi-iskua. Räjähdyksen seurauksena 168 kuoli ja
rakennus koki osittaisen sortuman.
·
Virallisen tutkimusraportin mukaan tuhon aiheutti
rakennuksen eteen pysäköidyssä Ryder-kuorma-autossa
räjähtänyt ammoniumnitraattipommi. Liittovaltion poliisin
FBI:n mukaan syylliset olivat Timothy McVeigh ja Terry
Nichols, joista McVeighillä oli kytkentöjä militanttiin
äärioikeistoon. McVeigh tuomittiin kuolemaan ja
teloitettiin. Nichols tuomittiin eliniäksi vankeuteen ilman
ehdonalaisen mahdollisuutta.
·
Paikalliset TV-kanavat raportoivat tuoreeltaan raunioista
löytyneistä räjähtämättömistä pommeista ja silminnäkijät
kertoivat kuulleensa kaksi tai kolme erillistä räjähdystä.
·
Ilmavoimien räjähdysaineasiantuntija, prikaatikenraali evp
Benton K. Partin teki pommi-iskusta oman raporttinsa, joka
on liitetty asiaa koskeviin Kongressin dokumentteihin.
Partinin mukaan rakennukselle aiheutuneet vauriot eivät ole
voineet aiheutua kuorma-autossa räjähtäneestä pommista,
koska vauriot rakennukselle olivat epäsymmetrisiä suhteessa
väitettyyn räjähdyksen keskipisteeseen ja koska kantavissa
rakenteissa havaittiin vaurioita, joissa teräsbetonipilarin
betoni oli pulverisoitunut jättäen jäljelle pelkän
raudoituksen. Tällainen vaurio voi aiheutua ainoastaan
silloin, kun räjähdyspanos sijaitsee kiinni kyseisessä
rakenteessa. Kenraali Partinin raportin mukaan rakennuksessa
on täytynyt olla hävityspanoksia useissa ratkaisevissa
kohdissa.
Tässä yksi video aiheesta:
http://video.google.com/videoplay?docid=3272698624135234456&q=oklahoma+city+bombing
Ja lisää löytyy Google videoista
vaikka hakusanalla:
oklahoma city bombing
Ensimmäinen yritys sijoittaa pommeja
rakennukseen tapahtui jo 10 vuotta aikaisemmin vuonna 1985.
Mitenkäs sitä sanottiinkaan; rikollinen palaa
aina rikospaikalle, kuten myös WTC 1993 ja 2001

president george w. bush looks at a photo of the
Oklahoma City Murrah Federal Building bombing at the
Oklahoma City National Memorial February 19, 2001. The
President attended the dedication ceremony of the
memorial.
Rikospaikan siivouksen aloitti ennen virallisia
tutkimuksia yhtiö nimeltä Controlled Demolition Inc.
Aivan samoin kuin WTC-tornien tapauksessa reilut 6
vuotta myöhemmin.
HOW DOES ROUTE 77 FIT?
During my investigations of the Oklahoma City
bombing I was struck by the following "coincidences":
- Waco, TX: Site of the Holocaust that
supposedly triggered Timothy "Macbeth" McVeigh. It lies along U.S. Highway
77.
- Dallas, TX: Site of the JFK oblation. It
also lies along U.S. 77.
- Junction City, KS: Town where McVeigh
rented the bomb truck. It lies along U.S. Highway 77.
- Herington, KS: Domicile of co-conspirator
Terry Nichols. It lies along U.S. 77.
- Guthrie, OK. Site of the Masonic Grand
Lodge of Oklahoma. It also lies along U.S. 77.
- Geary State Fishing Lake (Geary County,
KS): Site where the bomb was put together, according to the Government's
case. It lies along U.S. 77.
- Lincoln, NE: Named for the sacrificed
Abraham Lincoln, an earlier victim of the 19-year Metonic cycle of the moon.
It also lies along U.S. 77.
- Perry, OK: Site of the county jail where
McVeigh was taken to after his original arrest. It lies along U.S. 77.
These "coincidences" started me thinking about
the number 77. Finally, I found this passage in the Bible:
"And Lamech said unto his wives, Adah
and Zillah. 'Hear my voice: ye wives of Lamech, hearken unto my speech:
for I have slain a man to my wounding, and a young man to my hurt. If
Cain shall be avenged sevenfold, truly Lamech seventy and sevenfold."
(Genesis, 4:23-24)
|