Kahtena edellisenä viikonloppuna sudet tappoivat lampaita kahdella eri lammastilalla tuossa Yläneen puolella. Tuttuja paikkoja; Oksanen ja Rintala. Rumaa jälkeä syntyy kun muutama susi pääsee lampaita raatelemaan. Näissäkin tapauksissa emo opetti pentujaan saalistamaan. Tappamiset tapahtuivat aivan asuttujen talojen läheisyydessä, lähes pihalla.
http://yle.fi/alueet/turku/2010/07/susilauma_tappoi_taas_lampaita_ylaneella_1870836.html
http://www.ts.fi/online/kotimaa/150727.html
Mitäpäs tähän muuta sanomista kuin muistutan kirjoituksestani täällä blogissa tammikuussa. Se oli se juttu suurpedoista, erämaista ja piha-alueista.
http://www.lampuri.fi/blogi/blogweb/index.php?/archives/53-Perustuslaki-ja-eraemaaluonnon-suurpedot-piha-alueilla.html
SUSI-IITA
Ida Elina Laakso, jota susi raateli pikkutyttönä on kuvassa 85-vuotiaana
Kuva museoviraston sivuilta.
http://suomenmuseotonline.fi/fi/kohde/Suomen+Mets%C3%A4stysmuseo/SMM+1352:1?pathId=1.73.1162.4204.4208.&itemIndex=242
Tätäkö nyt odotellaan ? Että sudet alkavat taas ihmisiä syömään ?
Se on vain ajan kysymys, sanokaa minun sanoneen.
Tähän on tultu, kun täyttä ymmärrystä ja empatiaa vailla olevat vihreät ekoterroristit pääsevät päättäviin asemiin susien suojelussa.
Juttu Susi-Iitasta, Turun Sanomista joitakin vuosia sitten;
Tappajasuden tarina elää
Pieni Susi-Iita on vihdoinkin saanut oman muistomerkin Halikon Vaskiolle. Aihetta onkin, sillä Ida Elina Laakso on tiettävästi ainoa Varsinais-Suomen kuuluisan tappajasuden kidasta pelastunut ihminen. Laikukkaaksi ja takkuiseksi kuvailtu naarassusi tappoi vuosina 1880-82 maakunnassa 22 lasta.
Pelätty susi jolkutteli ympäri Varsinais-Suomea pitäjästä toiseen. Sen lapsiuhreja löytyi esimerkiksi Laitilasta, Mynämäeltä, Vahdosta ja Paimiosta. Halikon Vaskiolla asunut 9-vuotias Ida Kustaantytär on ainakin nykytietojen mukaan ainoa, joka viime hetkessä pelastui sananmukaisesti suden suusta. Hänelle jäi kokemuksesta muistoksi elinikäiset arvet reiteen ja poskeen. Lisäksi perintönä tuli Susi-Iitan lempinimi.
Salolaista erätutkijaa Pentti Katajaa yhä vieläkin elävät tarinat tappajasudesta ovat kiehtoneet vuosikausia. Niinpä hän myös paneutui perusteellisesti yksinäisen suden ja sen uhrien vaiheisiin. Mies on kuunnellut lukemattomia juttuja ja muisteluksia ja kahlannut läpi pölyisiä kirkonkirjoja löytääkseen todisteita suden teoista.
Ida Karolina - puoleksi syöty
Paimion kirkonkirjat kertovat karmean koruttomasti esimerkiksi nelivuotiaana kuolleen Ida Karoliina Eufrosyynentyttären kohtalon: Kuollut 6.10. 1880 suden tappamana, puoleksi syöty.
-Ensimmäisen lapsiuhrinsa susi otti tammikuussa 1880 Kalannissa, jossa se tappoi kahdeksanvuotiaan Kalle Hörnbergin. Sudelle ei sadan kilometrin taival tee tiukkaakaan, joten tämäkin liikkui pitkiä matkoja pitäjistä toiseen. Esimerkiksi Mynämäellä se kahden vuoden aikana tappoi kuusi lasta ja Nousiaisissa neljä. Uhrit olivat 2-10-vuotiaita ja useimmista jäi jäljelle vain vähäisiä jäännöksiä ja vaateriekaleita, kertoo Pentti Kataja.
Tappajasusi oli poikkeusyksilö
Hallavan tappajasuden taival on verinen, mutta erätutkija ei sen vuoksi suostu susien vihaajaksi. Varsinais-Suomen tappajasusi oli poikkeusyksilö, jonka käytökseen oli järkeenkäyvät syyt. Pentti Kataja arvelee, että naarassusi oli tavalla tai toisella huonokuntoinen, joten se ei saanut kiinni normaaleja saaliseläimiä, kuten hirviä, joita tuolloin ei edes paljon metsissä liikuskellut. Lapset olivat helpompia uhreja, joten nälässään eläin erikoistui heihin.
-Moni on arvellut, että susi oli tavalla tai toisella tottunut ihmisiin ja menettänyt luonnollisen pelkonsa, sanoo Pentti Kataja.
Eläin kuunteli sydämen sykettä
Ida Laakso muisti yhdeksänvuotiaana koulutyttönä 22. lokakuuta 1880 kokemansa kauhun hetket elävästi vielä vuonna 1955. Tuolloin salolainen kotiseutuneuvos Arvo Saura nauhoitti hänen haastattelunsa, joka herkisti vanhan naisen kyyneliin asti. Halikon murteella kerrottu tarina oli yksityiskohtainen, elävä ja jännittävä.
-Susi paiskasi minut aina vain maahan ja kumartui välillä kuulostelemaan, vieläkö henki kulki ja sydän löi. Sitten se taas raahasi eteenpäin kohti metsää, kertoo Ida. Hän sanoo kauhulla odottaneensa, milloin susi rupeaa häntä syömään.
Susi hyökkäsi tytön kimppuun koulutiellä ja sai hänet raahattua jo läheisen metsän reunaan. Viime tingassa hätiin ehti naapuritalon Janne-renki, joka karjahtelullaan hätyytti pedon pois.
Äiti purskahti itkuun nähdessään verta vuotavan tyttönsä, jonka pelastaja kantoi kotiin. Ida itse uskoo, että paksu talvivaatetus oli hänen pelastuksensa, sillä palttoo ja paksu villasaali suojasivat pahimmilta puremilta.
Intian susi oli vielä kovempi
Myös äskettäin eläkkeelle jäänyt petotutkija Erik S. Nyholm tuntee hyvin tappajasuden vaiheet. Hän pitää Idan tarinaa osuvana juttuna.
-Juuri sillä tavoin petoeläimet tarkkailevat, onko uhri kuollut. Tiedetään, että esimerkiksi karhu työntää kuononsa ihmisen kasvojen lähelle tunnustellakseen, vieläkö uhri hengittää.
-Suomen oloissa susi oli poikkeuksellinen, mutta maailmanmitassa tämä on tavallinen tarina. Japanissa äskettäin pidetyssä susikokouksessa virkaveljet kertoivat intialaisesta sudesta, jonka tilillä oli yli 40 ihmisuhria.
Kaunis Mariana ja Kulta-Kustaa
Susi-Iita ja oikeastaan myös tarunomainen susi ovat nyt ikuistettuina muistomerkissä, joka on sijoitettu Vaskiolla täsmälleen kauhean kohtauksen tapahtumapaikalle.
Muistomerkin isä on helsinkiläinen Veijo Paasivaara, jonka juuret ovat Vaskiolla. Mies on intohimoinen kotiseutumies, jonka mielessä elää erityisesti kotikylän Vaskion dramaattinen menneisyys.
-Tahti on ollut muistomerkki ja vuosi, sanoo Paasivaara. Jo ennen Susi-Iitaa kylätien varteen on pystytetty muistomerkit mustasukkaisuusmurhan uhrille, kauniille 19-vuotiaalle Mariana Jokelalle ja sinnikkäälle aarteen etsijälle Kulta-Kustaalle. Seuraavan muistomerkin aihe on jo ideoitavana, sillä Vaskiolla kyllä riittää muistamisen arvoisia ihmisiä ja tapauksia.
Mies on jo kirjoittanut näytelmät Marianasta ja Kustaasta. Nyt mielessä elää tarina tytöstä ja sudesta ja kukaties sekin päätyy vielä paperille.
-Ihminen tappaa järjellään, mutta eläin vain noudattaa vaistojaan. Ei nälkäisellä sudella tainnut olla paljon valinnanvaraa.
Lukaasin luoti kaatoi suden
Tappajasuden taru päättyi 2. tammikuuta 1882 Nousiaisten hangille. Yksinäisen pedon kaatoi venäläinen lukaasi eli sudenpyyntiin erikoistunut metsästäjä Ivan Paklja. Suomen senaatin oli uhrien lisääntyessä pakko pyytää hätiin ammattilaisia Venäjältä. Suden kuolemaan loppuivat myös Varsinais-Suomen lapsisurmat.
-Tappajasudesta ei liene jäljellä karvaakaan. Pentti Kataja on yrittänyt jäljittää kuolleen eläimen vaiheita ja päätynyt siihen tulokseen, että sen pahoin virttynyt talja on aikanaan kylmästi heitetty menemään. Tiedot siitä, että susi olisi edelleen jossain täytettynä olemassa eivät hänen mukaansa pidä paikkaansa.
Susi-Iitasta on tehty näytelmäkin;
http://www.puutaivas.net/Valokuvat/Susi-Iita%202005/index.html
